|
Työttömyyskassa on muuttanut Pitäjänmäkeen.
Toimisto suljetaan 16.5.2011 kello 13.00.
JET-työttömyyskassa Kutomotie 16 00380 HELSINKI
JET-työttömyyskassan sähköinen eAsiointi -palvelu on otettu käyttöön, pääset sinne tästä linkistä.
Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika tällä hetkellä on noin kolme viikkoa.
Etuuksien maksupäiviä ovat tiistai, keskiviikko ja perjantai.
Työttömyyskassa ei kopioi asiakirjoja.
Työttömyyskassa skannaa sähköiseen muotoon kaikki kassalle saapuvan postin.
Työttömyyskassa pyytää jäseniä kiinnittämään huomiota lähetetyn postin laatuun.
Papereita ei saa nitoa eikä taittaa, niiden on oltava selvästi luettavia ja puhtaita.
Mikäli sinulla ei ole kaikkia palkka- tai muita todistuksia toimitettavaksi etuushakemuksen mukaan, laita tieto puuttuvista asiakirjoista ja siitä, milloin toimitat ne kassalle.
Em. menettely nopeuttaa työttömyyskassan työskentelyä ja rahojen saamista.
Alalle opiskelevalla on mahdollisuus liittyä oman alansa ammattiliittoon ja työttömyyskassaan. Työttömyyskassaan opiskelijajäseneksi voi liittyä esim. kesätyössä ollessa ja näin ollen on mahdollista täyttää päivärahan saamisen edellytykset jo opiskeluaikana. Lisää tietoa oman alan ammattiliitoista ja työttömyyskassasta. Etusivu. Lomakkeet
Lisäpäiväoikeus ja vanhuuseläke 62 vuotiaana.
|